Hiljaa, olen hiljaa. Tiedän asioita, joita en voi ääneen sanoa. En edes, vaikka ystävyyden nimissä minun oletettaisiin niin tekevän. Niin, jossain vaiheessa on vain pakko hyväksyä se tosiasia, että kenen leipää syöt sen lauluja laulat.
Kunnioitan esimiestäni monestakin syystä erittäin paljon. Siksi olen hänen pyynnöstään (=käskystään) vaiti. Aina se ei ole helppoa. En tosiaan hänen asemaansa kadehdi. Eikä se, että itse on kipuamassa hitaasti tehtäviin, joissa samanlaista kovuutta vaaditaan, ole aina helppoa. Joskus on osattava olla sopivasti hiljaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti