Olen ollut aamun ajatuksissani. Olen jostain syystä miettinyt erityisen paljon sitä yhtä, joka ei erityisemmin pidä joulupipareista. Jollain kummallisella tavalla minulla on häntä kovakin ikävä, mutta samaan aikaan en kuitenkaan halua häntä tavata. Ihmettelen tätä.
Toisaalta olen miettinyt sitä, miksi ihastun niin helposti. Nytkin minusta tuntuu, että eräs, jonka taksijonossa kohtasin, pyörii vähän väliä mielessäni. Uskon, että vähitellen hänen mieleen tulemisensa harvenee, mutta juuri nyt se tuntuu häiritsevältä. Jotain siinä oli, joka jäi mieltä vaivaamaan. Ehkä se mahdollisuus.
Tunnen itseni epäkypsäksi tuon takia. Miksi en voi olla "aikuinen" ja ohittaa mokomat kohtaamiset olankohautuksella ja jatkaa sitten omaa elämääni ihan kaikessa rauhassa ilman sen enempää miettimistä? Olen aina kärsinyt näistä tunteistani. Siitä miten ne minua vievät. Ehkä joskus kyynistyn, kovenen ja opin olemaan välittämättä. Mutta haluaisinko oikeasti minulle käyvän niin? Eikö silloin jäisi paljon ihania asioita kokematta? Ehkä negatiivistenkin kokemusten määrä vähenisi samassa suhteessa? Mutta olisiko sitä sitten jossain tunnetyhjiössä? Ei, sitä en ainakaan tahdo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti