Joulu

Lapsuuden jouluista muistan hyvin vähän. Jotain irrallisia muistikuvia on. En muista aikaa, jolloin olisin uskonut joulupukkiin. Muistan kuitenkin, että pikkusiskoille uskoteltiin joulupukin olevan olemassa. Muistan juoksuttaneeni pikkusiskoja ikkunaan katsomaan josko ehdittäisiin nähdä joulupukin reki. Pukki mokoma kun ei sisälle ehtinyt poikkeamaan vaan oli vaan nakannut ison lahjasäkin ovelle.
Joululahjoistakaan en juuri mitään muista. Yksi on jäänyt mieleen. Isän tuomasta lahjakasasta löytyi peli, jollainen meillä jo oli. Isäni oli meidän lapsuudestamme hyvin vähän osallisena vanhempien erottua. Ei tainnut osata eikä saada olla osallinen.

Jotenkin nämä muistot tuntuvat nyt kipeiltä ja surullisilta. Toivottavasti me osaamme erostamme huolimatta olla molemmat osana lasten elämää.

Muistan joulujen rutiineistakin kovin vähän. Kuusi meillä taisi olla joka vuosi. Ja sen koristeleminen oli aina tärkeä osa joulua. Leipomishetkiä muistan jonkin verran. Siihen aikaan kaupoista sai kyllä valmista voitaikinaa torttujen leivontaan, mutta voitaikinalevyt olivat laskostettuja isoja arkkeja. Taisivat olla puolikiloisia isoja levyjä. Niitä sitten kaulittiin ohuemmaksi levyjen pehmettyä jääkohmeestaan ja taikinapyörällä ajettiin neliöitä ja niihin sakaroita. Jossain vaiheessa käytössä oli myös muovinen muotti, jolla sai painettua torttukuvion irti levystä.

Piparitaikina oli aina itse tehtyä. Se taisi olla yksi äidin bravuureja. Kai sitä laatikoita ja kinkkuakin syötiin. Perinneruokaa olivat maakuntamme omat herkut, niistä ei tingitty. Itse tehtyjä nekin olivat tietysti. Sen muistan, että lahjoja ei useinkaan ollut kovin suuria määriä. Paketteja saattoi olla useita/lapsi, mutta yleensä ottaen lahjat eivät tainneet olla kovin kalliita tavaroita. Enimmäkseen ne olivat vaatepaketteja ja muuta tarpeellista tavaraa. Isommat lahjatavarat olivat sitten yhteisiä, meitä kun oli useampi sisarus niitä jakamassa. Tärkeintä taisi ylipäätään olla yhteinen aika ja se, ettei kiirettä ollut. Äiti varmaan raatoi aika runsaasti joulujen eteen, nyt sitä taitaa vasta osata arvostaa enemmän, kun on itse kokenut kuinka paljon työtä siihenkin kuuluu. Enkä minä sentään edes tee niin paljon. Meillä joulu taisi tulla siitä, että verhot vaihdettiin, pöytäliinoissa vilistivät tontut kauralyhteitä tai kynttilälyhtyjä kantaen ja seinille ilmestyivät punaiset pahvitontut touhukkaina juoksemaan. Niitä muistan itsekin askarrelleeni. Ja joulukuuseen paperirinkuloista joulunauhoja

Joulukirkossa muistan käyneeni vasta vanhemmalla iällä. Liekö ollut useamman pienen lapsen kanssa haastavaa käydä kirkossa vai onkohan minulla vain muistissa siinä kohden aukko?

Millaisia jouluperinteitähän minä omille lapsilleni monistan? Toivottavasti osaan opettaa heille jotain yhdessä olemisen tärkeydestä ja siitä, miten suuri on rakkaus. Minulla on ikävä perhettä, kokonaisuutta, puolisoa, muistoja, unelmia. Nyt tuntuu tyhjältä.

Mutta unelmien saavuttaminen ei aina ole helppoa. Ja minun unelmani on olla onnellinen. Vielä jonain päivänä olen. Nyt on saatava surrakin.