Itsenäisyyspäiväkin on saanut uuden merkityksen. Olen tosiaan nyt itsenäinen. Huomaan silti olevani riippuvaisempi monista henkilöistä kuin olin koskaan tunnistanutkaan. Hyvä huomio sekin. No man is an island.
Olen tuntenut ailahtelevaa yksinäisyyttä. Välillä kaipaisin niin jotakuta, jolle jutella ihan vaan niitä näitä. Jotenkin ystäville soitetut puhelut menevät aina siihen samojen asioiden jauhamiseen. Vuodatusta siitä ja tästä ja tuosta. Yhtä suota. Olisi kivaa laittaa jonkun kanssa vaikka ruokaa. Kuitenkin pääasiallisesti nautin yksinolosta. Ajatus jostakusta "asumassa" ei houkuta.
Huomasin, että minua vaivaa alakulo. Päätin taistella sitä vastaan. Söin vitamiinipitoisia kasviksia roppakaupalla, tein 100 vatsalihasliikettä ja sytytin kynttilöihin tulet tuomaan valoa pirttiin. Lenkille ja suihkuun. Hyvää hoitoa mielelle!
Päätin leipoa jotain kivaa ja nauttia illalla linnanjuhlien vahtaamisesta. Minä en perhana ala käpertyä murheisiin. Lisäksi päätin tehdä hyvän teon: päätin antaa lasten käytettyjä, mutta muutoin kuin uusia, leluja joulupuukeräykseen. Meillä kuitenkin ihan rehellisesti sanoen on vaikka ja mitä. Uusia en koe voivani ostaa, jotain tarra-arkkeja korkeintaan. Kyllä toistenkin lapset saavat saada jotain iloa jouluunsa. Yritänköhän ostaa sieluuni jotain puhtautta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti