Hän, jonka kanssa aloin seikkailun. Hän osuu sydämeen usein sanoillaan. Kerroin hänelle siitä, että olisin ottanut nuorukaisen mukaani. Olemmehan ystäviä ja jaamme paljon. Viestimme usein, vaikka emme tapaakaan yhteisestä sopimuksesta. Kerromme sellaistakin, jota ei ehkä toisenlaisessa tilanteessa kertoisi kenellekään. Hänkin omistaan, vaikka joskus epäileekin loukkaavansa minua. Toisinaan minä tunnenkin jotain sellaista sydämessäni hänen sanojensa/tekojensa tähden. Mutta eihän hän koskaan ole ollut minulle sellainen, jolta voisin mitään odottaa.
Toivonut olen jossain vaiheessa paljonkin, mutta taidan olla liian realisti luottaakseni mihinkään sellaiseen. Minua varten on varmasti olemassa joku, joka tuntuu oikealta tai ainakaan ei tunnu väärältä. Hän olisi voinut olla sellainen, mutta molempien elämäntilanne ei antanut siihen mahdollisuutta. Tai ehkä se sitten oli vain unelmaa ja satua, jolla ei olisi ollut vastinetta "in real life".
Niin ne sanat. Ehkä hän alkoi miettiä jotain, jota hän ei sano kuitenkaan ääneen. Uskoisin, että hän pidättyy sanomasta joitain asioita, ettei antaisi minulle mitään turhaa toivoa. Suoraan hän sanoo, ettei toivo millään lailla olevansa onnellisuuteni esteenä. Eikä jarruttamassa uusien suhteiden syntyä. Mutta samalla tavalla kuin minäkin, hänkin toisinaan pohtii, josko toisessa tilanteesta meistä olisi voinut jotain enemmänkin tulla. Mutta nyt hän pohti sitä ääneen. Monimieliseen, mutta toisaalta suoraviivaiseen tapaansa. Joskus ihmettelen, haluanko nähdä hänen sanoissaan merkityksiä, joita niissä ei oikeasti olekaan. Mietin vaan, että laukaisiko kommenttini nuorukaisesta jotain tuntemuksia, jotka osaltaan vaikuttivat keskustelun syntyyn. Ehkä minun ei kannata miettiä sitä.
Emme ole aikoihin vatvoneet näitä juttuja keskenämme, jutelleet vaan aika arkisella tasolla kuulumisista ja minä tietysti olen purkanut avioeroprosessin aiheuttamaa pahaa mieltä. Ihan kaikkea keljutusta ei sinnekään viitsi kaataa. Tämä päivä on ollut todella paska päivä. Se oli sitä virallisissa merkeissä ja yksityispuolella monellakin tapaa.
Kruunuksi tuli vielä vitutuksen eksponentiaalisiin mittoihin nostattanut kirje, jossa ilmoitetaan sosiaalitoimen aloittamasta olosuhdeselvityksestä, joka liittyy avioeron mukanaan tuomaan huoltajuustaisteluun. Mitenkähän tämä vuosi loppuu, kun loppurutistus tuntuu alkavan ainakin melkoisen epävireisesti.
Lisäksi huomasin, että en osaa sanoa mitään oikein missään vaan kaikki ymmärtävät minua väärin tai sitten vaan yleisesti kaikilla on jo valmiiksi ihan paskat fiilikset.
Toivon kovasti, että ilta on kivempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti