Olin seuraamassa konserttia eilen. Konserttilavalla soitti puhaltimia suunnilleen ikäiseni mies. Hänen iloinen olemuksensa ja se miten hän vaikutti nauttivan soittamisesta sytyttivät kiinnostukseni. Unohdin seurata pääesiintyjää keskittyessäni miehen katseluun. Silmäniloksi hän oli pukeutunut lyhythihaiseen paitaan, joka todella teki oikeutta hänen treenatuille hauiksilleen. Taisinpa ajatella muutamankin kerran hänen soittavia sormiaan seuratessani, miltä ne tuntuisivat iholla. Tai miltä hauis tuntuisi kämmenessäni. Tai miltä tuntuisi suudella huulia, jotka niin taitavasti tekivät töitään puhaltimien suukappaleilla. Huoh. Ihanat silmät hänellä oli, ilmeikkäät kasvot ja kerrassaan valloittava hymy.
Tänään sain yllättävän puhelun. Eräs lähistöllä asustava nuori mies soitti muistellessaan minulta löytyvän erään hänen tarvitsemansa välineen. Jouduin harmiksemme toteamaan, että se puuttuu taloudestani. Lupasin kuitenkin, että voisin kauppareissullani napata sellaisen hyllystä ja viedä hänelle. Näin sovimme ja menin viemään tavaran hänelle. Voi jestas, miten sähkö sävähti iholleni nostaen hieman ihokarvojani pystyyn hänen tullessaan avaamaan oven pelkissä farkuissa ilman paitaa. Tunsin suunnatonta kiusausta ojentaa käteni silittämään hänen vatsaansa ja mielikuvituksessani taisin jo suudella ja livauttaa käden vatsaa pitkin housunkauluksen alle.
Mutta tietenkin vain kerroin lyhyesti tavarasta sen, mitä myyjä oli ohjeistanut ja toivottelin mukavaa päivän jatkoa.
Sain tänään leivottua itsenoukituista mustikoista piirakkaa. Olipas kerrassaan hyvää pitkästä aikaa vaikka itse sanonkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti