Mikä on elämän mittari? Sekö, mitä vielä haluaisi tehdä ennen kuolemaa? Pelkäätkö koskaan, että aika loppuu kesken?
Enemmän kuin omaa väistämätöntä kuolemaani pelkään sitä, että lapseni sairastuu vakavasti tai kuolee. Kunpa lapseni saisivat elää hyvän ja onnellisen elämän. Kunpa jostain saisimme niin paljon varjelusta ja onnea matkaamme, ettei lasteni tarvitsisi kärsiä.
Toivon sydämestäni, että tein erotessani oikean ratkaisun. Ehkä oman kärsimyksen lopettamisen itsekkyyden voi perustella sillä, että pelastin lapset elämästä väkivallan ilmapiirissä. Voi kunpa joku pesisi pois sen hirvittävän epävarmuuden ja ikävän olon siitä, että olisiko sittenkin pitänyt jäädä? Olisinko jäämällä voinut turvata lapsilleni jotain sellaista tulevaisuutta, jota en nyt yksin heistä huolehtiessani pysty tarjoamaan? Toivon, että pystyn tarjoamaan jotain sellaista, mitä ei rahalla ja taloudellisella turvalla voi ostaa.
Joskus tuntuu vaan, ettei jaksaisi. Ja että mikään ei riitä. Koskaan en tee tarpeeksi, en riittävän hyvin enkä oikein.
Pitäisi opetella ja pystyä antamaan itselleen anteeksi.
Lapset palaavat kotiin parin päivän päästä. Luoja, että minulla on heitä ikävä. Yksin ollessa on liikaa aikaa miettiä. Omaa epätäydellisyyttä. Kunpa aika kuluisi nopeasti. Olen täyttänyt päivät ohjelmalla, että pääsen ajatuksiani karkuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti