Hän, jonka kanssa aloin seikkailun. Hän osuu sydämeen usein sanoillaan. Kerroin hänelle siitä, että olisin ottanut nuorukaisen mukaani. Olemmehan ystäviä ja jaamme paljon. Viestimme usein, vaikka emme tapaakaan yhteisestä sopimuksesta. Kerromme sellaistakin, jota ei ehkä toisenlaisessa tilanteessa kertoisi kenellekään. Hänkin omistaan, vaikka joskus epäileekin loukkaavansa minua. Toisinaan minä tunnenkin jotain sellaista sydämessäni hänen sanojensa/tekojensa tähden. Mutta eihän hän koskaan ole ollut minulle sellainen, jolta voisin mitään odottaa.
Toivonut olen jossain vaiheessa paljonkin, mutta taidan olla liian realisti luottaakseni mihinkään sellaiseen. Minua varten on varmasti olemassa joku, joka tuntuu oikealta tai ainakaan ei tunnu väärältä. Hän olisi voinut olla sellainen, mutta molempien elämäntilanne ei antanut siihen mahdollisuutta. Tai ehkä se sitten oli vain unelmaa ja satua, jolla ei olisi ollut vastinetta "in real life".
Niin ne sanat. Ehkä hän alkoi miettiä jotain, jota hän ei sano kuitenkaan ääneen. Uskoisin, että hän pidättyy sanomasta joitain asioita, ettei antaisi minulle mitään turhaa toivoa. Suoraan hän sanoo, ettei toivo millään lailla olevansa onnellisuuteni esteenä. Eikä jarruttamassa uusien suhteiden syntyä. Mutta samalla tavalla kuin minäkin, hänkin toisinaan pohtii, josko toisessa tilanteesta meistä olisi voinut jotain enemmänkin tulla. Mutta nyt hän pohti sitä ääneen. Monimieliseen, mutta toisaalta suoraviivaiseen tapaansa. Joskus ihmettelen, haluanko nähdä hänen sanoissaan merkityksiä, joita niissä ei oikeasti olekaan. Mietin vaan, että laukaisiko kommenttini nuorukaisesta jotain tuntemuksia, jotka osaltaan vaikuttivat keskustelun syntyyn. Ehkä minun ei kannata miettiä sitä.
Emme ole aikoihin vatvoneet näitä juttuja keskenämme, jutelleet vaan aika arkisella tasolla kuulumisista ja minä tietysti olen purkanut avioeroprosessin aiheuttamaa pahaa mieltä. Ihan kaikkea keljutusta ei sinnekään viitsi kaataa. Tämä päivä on ollut todella paska päivä. Se oli sitä virallisissa merkeissä ja yksityispuolella monellakin tapaa.
Kruunuksi tuli vielä vitutuksen eksponentiaalisiin mittoihin nostattanut kirje, jossa ilmoitetaan sosiaalitoimen aloittamasta olosuhdeselvityksestä, joka liittyy avioeron mukanaan tuomaan huoltajuustaisteluun. Mitenkähän tämä vuosi loppuu, kun loppurutistus tuntuu alkavan ainakin melkoisen epävireisesti.
Lisäksi huomasin, että en osaa sanoa mitään oikein missään vaan kaikki ymmärtävät minua väärin tai sitten vaan yleisesti kaikilla on jo valmiiksi ihan paskat fiilikset.
Toivon kovasti, että ilta on kivempi.
28.12.2008
Toivoton vai toivoa täynnä
Jahas. Taas päädyin baariin. Piti mennä elokuviin, mutta jotenkin suunnitelma muuttui sekunneissa baarikierrokseksi. Ja oli kivaa.
Hämmästyin baarissa huomatessani, ettei entinen työkaveri tuntenut minua. Ilmeisesti uusi look tekee minusta aiempaan verrattuna oudon näköisen.
Yhdessä tanssipaikassa eräs sattumus ja hymy toivat seuraan usean miehen seurueen. Miehillä oli meno ja meininki päällä. Eivät olleet köyhiä eivätkä kipeitä. Yksi niistä halusi tanssia paljon. Pitää lähellä. Ja mukavaahan se oli. Jossain vaiheessa huomasin olevani suudelmien kerjäämisen kohteena. Hämmentävää. Nuorukainen halusi olla itseään vanhemman oloinen. Hän halusi tietää minusta paljon. En halunnut kertoa juuri mitään. Taisi etunimeni ja asuinkaupunkini jäädä hänelle illan saldoksi.
Päätin ottaa hänet mukaani yöksi. Helppoa läheisyyttä, varmasti poissa jaloista pian. Mutta suunnitelma ei toiminut. Olimme jo menossa, kun tuon nuorukaisen omatunto heräsi. Oli kuulemma suhdesotkuja, joita hänen henkilökohtaisten valintojensa tähden oli vaikea saada päätökseen. Kuitenkin hän olisi tahtonut puhelinnumeroni soittaakseen myöhemmin. En antanut. Hän epäili sen johtuvan siitä, että olenkin varattu. Kerroin hänelle, ettei asianlaita ole niin, mutta en pidä mielekkäänä numeroni antamista. Odottaisin soittoa ja hänen pitäisi päättää soittaako vai ei. Liekö ollut lopulta pettynyt vai huojentunut, mutta siihen hänen oli tyytyminen. Lähdimme eri suuntiin, minä taakseni katsomatta.
Huoh. Pitäisi itsekin päättää mitä oikeastaan haluan. Suhteen? Seksiä? Kavereita? Ystäviä? En ainakaan haluaisi mitään monimutkaista. Mutta ajatuksiin hän jäi kuitenkin. Suloinen nuorukainen. Muutama viikko taas menee ennen kuin unohdan intensiivisen katseen, kiinteän kropan ja pehmeät huulet.
Hämmästyin baarissa huomatessani, ettei entinen työkaveri tuntenut minua. Ilmeisesti uusi look tekee minusta aiempaan verrattuna oudon näköisen.
Yhdessä tanssipaikassa eräs sattumus ja hymy toivat seuraan usean miehen seurueen. Miehillä oli meno ja meininki päällä. Eivät olleet köyhiä eivätkä kipeitä. Yksi niistä halusi tanssia paljon. Pitää lähellä. Ja mukavaahan se oli. Jossain vaiheessa huomasin olevani suudelmien kerjäämisen kohteena. Hämmentävää. Nuorukainen halusi olla itseään vanhemman oloinen. Hän halusi tietää minusta paljon. En halunnut kertoa juuri mitään. Taisi etunimeni ja asuinkaupunkini jäädä hänelle illan saldoksi.
Päätin ottaa hänet mukaani yöksi. Helppoa läheisyyttä, varmasti poissa jaloista pian. Mutta suunnitelma ei toiminut. Olimme jo menossa, kun tuon nuorukaisen omatunto heräsi. Oli kuulemma suhdesotkuja, joita hänen henkilökohtaisten valintojensa tähden oli vaikea saada päätökseen. Kuitenkin hän olisi tahtonut puhelinnumeroni soittaakseen myöhemmin. En antanut. Hän epäili sen johtuvan siitä, että olenkin varattu. Kerroin hänelle, ettei asianlaita ole niin, mutta en pidä mielekkäänä numeroni antamista. Odottaisin soittoa ja hänen pitäisi päättää soittaako vai ei. Liekö ollut lopulta pettynyt vai huojentunut, mutta siihen hänen oli tyytyminen. Lähdimme eri suuntiin, minä taakseni katsomatta.
Huoh. Pitäisi itsekin päättää mitä oikeastaan haluan. Suhteen? Seksiä? Kavereita? Ystäviä? En ainakaan haluaisi mitään monimutkaista. Mutta ajatuksiin hän jäi kuitenkin. Suloinen nuorukainen. Muutama viikko taas menee ennen kuin unohdan intensiivisen katseen, kiinteän kropan ja pehmeät huulet.
27.12.2008
Flirttailusta
Olen aina pitänyt flirttailusta. Joudun joskus nieleskelemään kovastikin flirttailevia sanojani, etten aiheuttaisi nolohkoja tilanteita. Toisinaan sanat karkaavat huuliltani ennen kuin ehdin stopata ne.
Joskus taas huomaan olevani todella varovainen sanoissani. Eilen minulla oli lukuisia herkullisia tilanteita kommentoida eräälle nuoremmalle miehelle vaikka mitä viatonta ja pikkutuhmaa flirttiä. Tilanne oli otollinen ilmapiiriltäänkin sellaisille jutuille. Mutta onnekseni osasin rajoittaa sanomiseni asiallisiin kommentteihin ja vitseihin, jotka eivät olleet flirttailevia. Jokin piteli minua. Ehkä se, että tunnen tuon miehen erään läheisen tuttavan kautta ja varmaan jatkossakin tulemme tapailemaan kaveriporukoiden illanvietoissa. Sinänsä miellyttävää, hän on hyvin mukava nuori mies. Mutta se varmaan oli myös pitelemässä kieltäni. En tahtoisi mitenkään aiheuttaa noloa tilannetta, jossa hänen pitäisi alkaa miettiä, onko sanojeni takana jotain tarkoituksia.
Hän on kyllä seksikäs, mutta koetan olla ajattelematta hänestä enempää sellaista.
Tunnistan itsestäni tarpeen tulla huomatuksi ja halutuksi. Olen törmännyt käsitteeseen "laastarisuhde" useammassakin yhteydessä. Ehkä minä nyt sitten kaipaan juuri jotain sellaista. Että joku pönkittäisi itsetuntoani kohteliaisuuksin ja kauniilla sanoilla. Toivon kuitenkin, että löytäisin sen itsetunnon itsestäni ja rauhan olla minä ilman toisten myötävaikutusta.
Mutta joskus sitä vaan mittaa omaa viehätysvoimaansa toisten kommenteissa paistatellen ja niistä itseänsä peilaten. Turhamainen vanha ämmä =)
Joskus taas huomaan olevani todella varovainen sanoissani. Eilen minulla oli lukuisia herkullisia tilanteita kommentoida eräälle nuoremmalle miehelle vaikka mitä viatonta ja pikkutuhmaa flirttiä. Tilanne oli otollinen ilmapiiriltäänkin sellaisille jutuille. Mutta onnekseni osasin rajoittaa sanomiseni asiallisiin kommentteihin ja vitseihin, jotka eivät olleet flirttailevia. Jokin piteli minua. Ehkä se, että tunnen tuon miehen erään läheisen tuttavan kautta ja varmaan jatkossakin tulemme tapailemaan kaveriporukoiden illanvietoissa. Sinänsä miellyttävää, hän on hyvin mukava nuori mies. Mutta se varmaan oli myös pitelemässä kieltäni. En tahtoisi mitenkään aiheuttaa noloa tilannetta, jossa hänen pitäisi alkaa miettiä, onko sanojeni takana jotain tarkoituksia.
Hän on kyllä seksikäs, mutta koetan olla ajattelematta hänestä enempää sellaista.
Tunnistan itsestäni tarpeen tulla huomatuksi ja halutuksi. Olen törmännyt käsitteeseen "laastarisuhde" useammassakin yhteydessä. Ehkä minä nyt sitten kaipaan juuri jotain sellaista. Että joku pönkittäisi itsetuntoani kohteliaisuuksin ja kauniilla sanoilla. Toivon kuitenkin, että löytäisin sen itsetunnon itsestäni ja rauhan olla minä ilman toisten myötävaikutusta.
Mutta joskus sitä vaan mittaa omaa viehätysvoimaansa toisten kommenteissa paistatellen ja niistä itseänsä peilaten. Turhamainen vanha ämmä =)
24.12.2008
Joulu
Lapsuuden jouluista muistan hyvin vähän. Jotain irrallisia muistikuvia on. En muista aikaa, jolloin olisin uskonut joulupukkiin. Muistan kuitenkin, että pikkusiskoille uskoteltiin joulupukin olevan olemassa. Muistan juoksuttaneeni pikkusiskoja ikkunaan katsomaan josko ehdittäisiin nähdä joulupukin reki. Pukki mokoma kun ei sisälle ehtinyt poikkeamaan vaan oli vaan nakannut ison lahjasäkin ovelle.
Joululahjoistakaan en juuri mitään muista. Yksi on jäänyt mieleen. Isän tuomasta lahjakasasta löytyi peli, jollainen meillä jo oli. Isäni oli meidän lapsuudestamme hyvin vähän osallisena vanhempien erottua. Ei tainnut osata eikä saada olla osallinen.
Jotenkin nämä muistot tuntuvat nyt kipeiltä ja surullisilta. Toivottavasti me osaamme erostamme huolimatta olla molemmat osana lasten elämää.
Muistan joulujen rutiineistakin kovin vähän. Kuusi meillä taisi olla joka vuosi. Ja sen koristeleminen oli aina tärkeä osa joulua. Leipomishetkiä muistan jonkin verran. Siihen aikaan kaupoista sai kyllä valmista voitaikinaa torttujen leivontaan, mutta voitaikinalevyt olivat laskostettuja isoja arkkeja. Taisivat olla puolikiloisia isoja levyjä. Niitä sitten kaulittiin ohuemmaksi levyjen pehmettyä jääkohmeestaan ja taikinapyörällä ajettiin neliöitä ja niihin sakaroita. Jossain vaiheessa käytössä oli myös muovinen muotti, jolla sai painettua torttukuvion irti levystä.
Piparitaikina oli aina itse tehtyä. Se taisi olla yksi äidin bravuureja. Kai sitä laatikoita ja kinkkuakin syötiin. Perinneruokaa olivat maakuntamme omat herkut, niistä ei tingitty. Itse tehtyjä nekin olivat tietysti. Sen muistan, että lahjoja ei useinkaan ollut kovin suuria määriä. Paketteja saattoi olla useita/lapsi, mutta yleensä ottaen lahjat eivät tainneet olla kovin kalliita tavaroita. Enimmäkseen ne olivat vaatepaketteja ja muuta tarpeellista tavaraa. Isommat lahjatavarat olivat sitten yhteisiä, meitä kun oli useampi sisarus niitä jakamassa. Tärkeintä taisi ylipäätään olla yhteinen aika ja se, ettei kiirettä ollut. Äiti varmaan raatoi aika runsaasti joulujen eteen, nyt sitä taitaa vasta osata arvostaa enemmän, kun on itse kokenut kuinka paljon työtä siihenkin kuuluu. Enkä minä sentään edes tee niin paljon. Meillä joulu taisi tulla siitä, että verhot vaihdettiin, pöytäliinoissa vilistivät tontut kauralyhteitä tai kynttilälyhtyjä kantaen ja seinille ilmestyivät punaiset pahvitontut touhukkaina juoksemaan. Niitä muistan itsekin askarrelleeni. Ja joulukuuseen paperirinkuloista joulunauhoja
Joulukirkossa muistan käyneeni vasta vanhemmalla iällä. Liekö ollut useamman pienen lapsen kanssa haastavaa käydä kirkossa vai onkohan minulla vain muistissa siinä kohden aukko?
Millaisia jouluperinteitähän minä omille lapsilleni monistan? Toivottavasti osaan opettaa heille jotain yhdessä olemisen tärkeydestä ja siitä, miten suuri on rakkaus. Minulla on ikävä perhettä, kokonaisuutta, puolisoa, muistoja, unelmia. Nyt tuntuu tyhjältä.
Mutta unelmien saavuttaminen ei aina ole helppoa. Ja minun unelmani on olla onnellinen. Vielä jonain päivänä olen. Nyt on saatava surrakin.
Joululahjoistakaan en juuri mitään muista. Yksi on jäänyt mieleen. Isän tuomasta lahjakasasta löytyi peli, jollainen meillä jo oli. Isäni oli meidän lapsuudestamme hyvin vähän osallisena vanhempien erottua. Ei tainnut osata eikä saada olla osallinen.
Jotenkin nämä muistot tuntuvat nyt kipeiltä ja surullisilta. Toivottavasti me osaamme erostamme huolimatta olla molemmat osana lasten elämää.
Muistan joulujen rutiineistakin kovin vähän. Kuusi meillä taisi olla joka vuosi. Ja sen koristeleminen oli aina tärkeä osa joulua. Leipomishetkiä muistan jonkin verran. Siihen aikaan kaupoista sai kyllä valmista voitaikinaa torttujen leivontaan, mutta voitaikinalevyt olivat laskostettuja isoja arkkeja. Taisivat olla puolikiloisia isoja levyjä. Niitä sitten kaulittiin ohuemmaksi levyjen pehmettyä jääkohmeestaan ja taikinapyörällä ajettiin neliöitä ja niihin sakaroita. Jossain vaiheessa käytössä oli myös muovinen muotti, jolla sai painettua torttukuvion irti levystä.
Piparitaikina oli aina itse tehtyä. Se taisi olla yksi äidin bravuureja. Kai sitä laatikoita ja kinkkuakin syötiin. Perinneruokaa olivat maakuntamme omat herkut, niistä ei tingitty. Itse tehtyjä nekin olivat tietysti. Sen muistan, että lahjoja ei useinkaan ollut kovin suuria määriä. Paketteja saattoi olla useita/lapsi, mutta yleensä ottaen lahjat eivät tainneet olla kovin kalliita tavaroita. Enimmäkseen ne olivat vaatepaketteja ja muuta tarpeellista tavaraa. Isommat lahjatavarat olivat sitten yhteisiä, meitä kun oli useampi sisarus niitä jakamassa. Tärkeintä taisi ylipäätään olla yhteinen aika ja se, ettei kiirettä ollut. Äiti varmaan raatoi aika runsaasti joulujen eteen, nyt sitä taitaa vasta osata arvostaa enemmän, kun on itse kokenut kuinka paljon työtä siihenkin kuuluu. Enkä minä sentään edes tee niin paljon. Meillä joulu taisi tulla siitä, että verhot vaihdettiin, pöytäliinoissa vilistivät tontut kauralyhteitä tai kynttilälyhtyjä kantaen ja seinille ilmestyivät punaiset pahvitontut touhukkaina juoksemaan. Niitä muistan itsekin askarrelleeni. Ja joulukuuseen paperirinkuloista joulunauhoja
Joulukirkossa muistan käyneeni vasta vanhemmalla iällä. Liekö ollut useamman pienen lapsen kanssa haastavaa käydä kirkossa vai onkohan minulla vain muistissa siinä kohden aukko?
Millaisia jouluperinteitähän minä omille lapsilleni monistan? Toivottavasti osaan opettaa heille jotain yhdessä olemisen tärkeydestä ja siitä, miten suuri on rakkaus. Minulla on ikävä perhettä, kokonaisuutta, puolisoa, muistoja, unelmia. Nyt tuntuu tyhjältä.
Mutta unelmien saavuttaminen ei aina ole helppoa. Ja minun unelmani on olla onnellinen. Vielä jonain päivänä olen. Nyt on saatava surrakin.
18.12.2008
Jotain hyvää
Vihjaisin alkuviikosta pomolleni, että jos ei vähän varmempaa infoa ala valua omasta työtilanteesta tulevalle vuodelle, niin minä katson olevani pakotettu miettimään vaihtoehtoista työnantajaa.
En nyt mitenkään halua omaa asemaani korostaa, mutta kai se jotain kertoo, että sekä oma esimies, että esimiehen esimies soittelivat vuorotellen keskustellakseen kanssani. Vakuuttelivat molemmat, että töitä on ja olen sen verran kriittinen resurssi, ettei lomautukset yms mahdollisesti tulevat jutut kosketa minua. Sen ohella molemmat bookkasivat kiireesti kanssani tapaamiset, joiden yleisenä agendana tuntui olevan lähinnä se, miten minä jaksan ja onhan kaikki hyvin. Sain erittäin hyvää palautetta tekemisistäni.
Kiitokset tuntuvat mukavilta ja toki lisäävät motivaatiota. Mutta kissa kiitoksilla elää, lisää liksaa ottaisin mielelläni! Pitääpä jutella siitäkin, viimeistään joulun jälkeen.
Saatiin sitten osituskin tehtyä. Paha mieli siitä tuli, vaikka väistämätön steppi matkalla kohti lopullista avioeroa se tietysti on. Se meni kuitenkin riidatta. Huh.
En nyt mitenkään halua omaa asemaani korostaa, mutta kai se jotain kertoo, että sekä oma esimies, että esimiehen esimies soittelivat vuorotellen keskustellakseen kanssani. Vakuuttelivat molemmat, että töitä on ja olen sen verran kriittinen resurssi, ettei lomautukset yms mahdollisesti tulevat jutut kosketa minua. Sen ohella molemmat bookkasivat kiireesti kanssani tapaamiset, joiden yleisenä agendana tuntui olevan lähinnä se, miten minä jaksan ja onhan kaikki hyvin. Sain erittäin hyvää palautetta tekemisistäni.
Kiitokset tuntuvat mukavilta ja toki lisäävät motivaatiota. Mutta kissa kiitoksilla elää, lisää liksaa ottaisin mielelläni! Pitääpä jutella siitäkin, viimeistään joulun jälkeen.
Saatiin sitten osituskin tehtyä. Paha mieli siitä tuli, vaikka väistämätön steppi matkalla kohti lopullista avioeroa se tietysti on. Se meni kuitenkin riidatta. Huh.
12.12.2008
Lama tulossa, tekevälle töitä löytyy?
Huonoja talousuutisia tuntuu valuvan joka puolelta. Lamaa ennustetaan, taantumasta nyt vielä sievistellen puhutaan. Itselläkin realistisesti ajatellen töitä on tarjolla vain jos talous ei lähde pahempaan syöksyyn. Ainakaan töitä ei tässä muodossaan tässä firmassa ole tarjolla. Toivottavasti jotain järkevää tekemistä löytyy. Jos ei, niin ainahan on näitä vaihtoehtoishommia. =)
10.12.2008
Motivaatio-ongelmia
Työt eivät maistu. Mieli on surullinen. Ilmeisesti kaiken stressin ja kaiken tuskan jälkeen nyt on iskemässä surutyön vaihe ihan kunnolla päälle. Omaisuuteen liittyvät järjestelyt tietysti realisoivat eroa. Yksi vaihe lisää taakse, jolla tämä ero konkretisoituu.
Suren menetystä. Olisin halunnut että meille ei käy näin. Olisin halunnut olla onnellinen, naimisissa, perhe, asua kivassa talossa ja viettää lomat lasten kanssa perheenä. Nyt sovimme sähköpostilla viikonlopuista, jotka poikkeavat tapaamisoikeussopimuksesta ja sumplimme miten kumpikin "saa viettää lomaa" lasten kanssa.
Jotenkin näitä unelmoidessa ja surressa meinaa unohtua se todellisuus, mikä ahdisti ja miksi eroon yleensä päädyin (päädyimme). En enää meinaa muistaa millaista oli olla ilman omaa tilaa ja mahdollisuutta tehdä asiat omaan tahtiin. Nyt kun olen siitä saanut viikkotolkulla nauttia. Enkä ole muistaa sitä, millaista oli tulla kotiin ja miettiä, millä mielellä puoliso mahtaa tänään tulla. Tai millaista oli odottaa loputtomasti "sopivaa hetkeä" kertoa jostain, jonka tiesi johtavan kinasteluun tai mökötykseen ja joka oli kuitenkin asia, joka oli "pakko hoitaa".
Vähiten haluan muistella väkivaltaa ja sitä, että lapsikin sitä joutui todistamaan. Mutta sehän se lopulta oli se syy, että heitin pyyhkeen kehään.
Miten minä saan itseni motivoitua? Töitä on paljon, tekemistä ja vastuuta. Jotenkin se vaan tuntuu nyt niin toisarvoiselta. Ei se saisi tuntua.
Esimieheni on yleisesti ottaen hyvin ihana. Nykyisin hän tuntuu minusta kuitenkin jotenkin etäisemmältä kuin ennen. Liekö omaa stressiä vai ottiko takapakkia erään ajattelemattoman julkisen kommentointini vuoksi. Pelkään, että hänen puolisonsa saattoi tehdä mustasukkaista tulkintaa viestistäni, jota ei ollut tarkoitettu alkuunkaan sellaiseksi, josta pitäisi mustasukkaisuutta tuntea. Mutta ehkä se teki hänestä varovaisemman ja vähemmän rennon. Se harmittaa minua.
Tänään ajattelin motivaatio-ongelmista huolimatta tehdä pitkän päivän. Lisäksi päätin, että menen illalla ruokaostosten jälkeen kaljoille. En jaksa olla vaan kotona. Jos jaksan minnekään lähteä.
Suren menetystä. Olisin halunnut että meille ei käy näin. Olisin halunnut olla onnellinen, naimisissa, perhe, asua kivassa talossa ja viettää lomat lasten kanssa perheenä. Nyt sovimme sähköpostilla viikonlopuista, jotka poikkeavat tapaamisoikeussopimuksesta ja sumplimme miten kumpikin "saa viettää lomaa" lasten kanssa.
Jotenkin näitä unelmoidessa ja surressa meinaa unohtua se todellisuus, mikä ahdisti ja miksi eroon yleensä päädyin (päädyimme). En enää meinaa muistaa millaista oli olla ilman omaa tilaa ja mahdollisuutta tehdä asiat omaan tahtiin. Nyt kun olen siitä saanut viikkotolkulla nauttia. Enkä ole muistaa sitä, millaista oli tulla kotiin ja miettiä, millä mielellä puoliso mahtaa tänään tulla. Tai millaista oli odottaa loputtomasti "sopivaa hetkeä" kertoa jostain, jonka tiesi johtavan kinasteluun tai mökötykseen ja joka oli kuitenkin asia, joka oli "pakko hoitaa".
Vähiten haluan muistella väkivaltaa ja sitä, että lapsikin sitä joutui todistamaan. Mutta sehän se lopulta oli se syy, että heitin pyyhkeen kehään.
Miten minä saan itseni motivoitua? Töitä on paljon, tekemistä ja vastuuta. Jotenkin se vaan tuntuu nyt niin toisarvoiselta. Ei se saisi tuntua.
Esimieheni on yleisesti ottaen hyvin ihana. Nykyisin hän tuntuu minusta kuitenkin jotenkin etäisemmältä kuin ennen. Liekö omaa stressiä vai ottiko takapakkia erään ajattelemattoman julkisen kommentointini vuoksi. Pelkään, että hänen puolisonsa saattoi tehdä mustasukkaista tulkintaa viestistäni, jota ei ollut tarkoitettu alkuunkaan sellaiseksi, josta pitäisi mustasukkaisuutta tuntea. Mutta ehkä se teki hänestä varovaisemman ja vähemmän rennon. Se harmittaa minua.
Tänään ajattelin motivaatio-ongelmista huolimatta tehdä pitkän päivän. Lisäksi päätin, että menen illalla ruokaostosten jälkeen kaljoille. En jaksa olla vaan kotona. Jos jaksan minnekään lähteä.
6.12.2008
Itsenäisyyspäivä
Itsenäisyyspäiväkin on saanut uuden merkityksen. Olen tosiaan nyt itsenäinen. Huomaan silti olevani riippuvaisempi monista henkilöistä kuin olin koskaan tunnistanutkaan. Hyvä huomio sekin. No man is an island.
Olen tuntenut ailahtelevaa yksinäisyyttä. Välillä kaipaisin niin jotakuta, jolle jutella ihan vaan niitä näitä. Jotenkin ystäville soitetut puhelut menevät aina siihen samojen asioiden jauhamiseen. Vuodatusta siitä ja tästä ja tuosta. Yhtä suota. Olisi kivaa laittaa jonkun kanssa vaikka ruokaa. Kuitenkin pääasiallisesti nautin yksinolosta. Ajatus jostakusta "asumassa" ei houkuta.
Huomasin, että minua vaivaa alakulo. Päätin taistella sitä vastaan. Söin vitamiinipitoisia kasviksia roppakaupalla, tein 100 vatsalihasliikettä ja sytytin kynttilöihin tulet tuomaan valoa pirttiin. Lenkille ja suihkuun. Hyvää hoitoa mielelle!
Päätin leipoa jotain kivaa ja nauttia illalla linnanjuhlien vahtaamisesta. Minä en perhana ala käpertyä murheisiin. Lisäksi päätin tehdä hyvän teon: päätin antaa lasten käytettyjä, mutta muutoin kuin uusia, leluja joulupuukeräykseen. Meillä kuitenkin ihan rehellisesti sanoen on vaikka ja mitä. Uusia en koe voivani ostaa, jotain tarra-arkkeja korkeintaan. Kyllä toistenkin lapset saavat saada jotain iloa jouluunsa. Yritänköhän ostaa sieluuni jotain puhtautta?
Olen tuntenut ailahtelevaa yksinäisyyttä. Välillä kaipaisin niin jotakuta, jolle jutella ihan vaan niitä näitä. Jotenkin ystäville soitetut puhelut menevät aina siihen samojen asioiden jauhamiseen. Vuodatusta siitä ja tästä ja tuosta. Yhtä suota. Olisi kivaa laittaa jonkun kanssa vaikka ruokaa. Kuitenkin pääasiallisesti nautin yksinolosta. Ajatus jostakusta "asumassa" ei houkuta.
Huomasin, että minua vaivaa alakulo. Päätin taistella sitä vastaan. Söin vitamiinipitoisia kasviksia roppakaupalla, tein 100 vatsalihasliikettä ja sytytin kynttilöihin tulet tuomaan valoa pirttiin. Lenkille ja suihkuun. Hyvää hoitoa mielelle!
Päätin leipoa jotain kivaa ja nauttia illalla linnanjuhlien vahtaamisesta. Minä en perhana ala käpertyä murheisiin. Lisäksi päätin tehdä hyvän teon: päätin antaa lasten käytettyjä, mutta muutoin kuin uusia, leluja joulupuukeräykseen. Meillä kuitenkin ihan rehellisesti sanoen on vaikka ja mitä. Uusia en koe voivani ostaa, jotain tarra-arkkeja korkeintaan. Kyllä toistenkin lapset saavat saada jotain iloa jouluunsa. Yritänköhän ostaa sieluuni jotain puhtautta?
2.12.2008
Ajatuksissani
Olen ollut aamun ajatuksissani. Olen jostain syystä miettinyt erityisen paljon sitä yhtä, joka ei erityisemmin pidä joulupipareista. Jollain kummallisella tavalla minulla on häntä kovakin ikävä, mutta samaan aikaan en kuitenkaan halua häntä tavata. Ihmettelen tätä.
Toisaalta olen miettinyt sitä, miksi ihastun niin helposti. Nytkin minusta tuntuu, että eräs, jonka taksijonossa kohtasin, pyörii vähän väliä mielessäni. Uskon, että vähitellen hänen mieleen tulemisensa harvenee, mutta juuri nyt se tuntuu häiritsevältä. Jotain siinä oli, joka jäi mieltä vaivaamaan. Ehkä se mahdollisuus.
Tunnen itseni epäkypsäksi tuon takia. Miksi en voi olla "aikuinen" ja ohittaa mokomat kohtaamiset olankohautuksella ja jatkaa sitten omaa elämääni ihan kaikessa rauhassa ilman sen enempää miettimistä? Olen aina kärsinyt näistä tunteistani. Siitä miten ne minua vievät. Ehkä joskus kyynistyn, kovenen ja opin olemaan välittämättä. Mutta haluaisinko oikeasti minulle käyvän niin? Eikö silloin jäisi paljon ihania asioita kokematta? Ehkä negatiivistenkin kokemusten määrä vähenisi samassa suhteessa? Mutta olisiko sitä sitten jossain tunnetyhjiössä? Ei, sitä en ainakaan tahdo.
Toisaalta olen miettinyt sitä, miksi ihastun niin helposti. Nytkin minusta tuntuu, että eräs, jonka taksijonossa kohtasin, pyörii vähän väliä mielessäni. Uskon, että vähitellen hänen mieleen tulemisensa harvenee, mutta juuri nyt se tuntuu häiritsevältä. Jotain siinä oli, joka jäi mieltä vaivaamaan. Ehkä se mahdollisuus.
Tunnen itseni epäkypsäksi tuon takia. Miksi en voi olla "aikuinen" ja ohittaa mokomat kohtaamiset olankohautuksella ja jatkaa sitten omaa elämääni ihan kaikessa rauhassa ilman sen enempää miettimistä? Olen aina kärsinyt näistä tunteistani. Siitä miten ne minua vievät. Ehkä joskus kyynistyn, kovenen ja opin olemaan välittämättä. Mutta haluaisinko oikeasti minulle käyvän niin? Eikö silloin jäisi paljon ihania asioita kokematta? Ehkä negatiivistenkin kokemusten määrä vähenisi samassa suhteessa? Mutta olisiko sitä sitten jossain tunnetyhjiössä? Ei, sitä en ainakaan tahdo.
1.12.2008
Lasten kotiinpaluu
Ensimmäistä kertaa lapset olivat jotenkin todella itkuisia palattuaan isältään. Itkivät isin perään ja kiukuttelivat minulle kovasti. Ikäväänsä potevat tietysti niin äidin ikävää kuin isänkin.
Vaikealta se tuntuu katsoa lasten surua. Tulee mieleen, että minä olen sen aiheuttaja. Minä ja minun oman tilan tarpeeni ja itseilmaisun haluni. Mutta toisaalta: ei väkivallan varjossa kasvaminen kyllä varmasti sen parempaa ole.
Mies ärsyttää minua. Minun mieleeni hiipii joka kerta hänen täällä käydessään ajatus, ettei minun oikeastaan tee mieli päästää häntä asuntoon. Taitaa pitää jossain vaiheessa alkaa vetää rajaa siihen. En pidä siitä, että hän täällä käy. Taidan kaivata eriytymistä ihan isosti.
Tänään sitten aloitetaan kalenterin availu. Joulu on taas tulossa.
Vaikealta se tuntuu katsoa lasten surua. Tulee mieleen, että minä olen sen aiheuttaja. Minä ja minun oman tilan tarpeeni ja itseilmaisun haluni. Mutta toisaalta: ei väkivallan varjossa kasvaminen kyllä varmasti sen parempaa ole.
Mies ärsyttää minua. Minun mieleeni hiipii joka kerta hänen täällä käydessään ajatus, ettei minun oikeastaan tee mieli päästää häntä asuntoon. Taitaa pitää jossain vaiheessa alkaa vetää rajaa siihen. En pidä siitä, että hän täällä käy. Taidan kaivata eriytymistä ihan isosti.
Tänään sitten aloitetaan kalenterin availu. Joulu on taas tulossa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)