Olen edelleen hengissä, vaikka välillä itsekin epäilen, onko se totta. Taidan olla vain kävelevä ruumis, joka suorittaa pakolliset rutiinit päivästä toiseen. Hengitän, syön, teen askareet, mutta elänkö?
Nauraa saan välillä vatsani pohjasta, mutten lopulta ole kuitenkaan onnellinen.
Työmaalla ei tahti hellitä. Yritän itse hellittää. Koetan antaa anteeksi itselleni sen, etten mitenkään voi ehtiä kaikkea. Se ei aina ole helppoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti