Työkuvioissa ei olekaan niin kivaa aina. Olen tosi tiukilla parin ison hankkeen välillä ja joinain päivinä kumpikaan ei vaan kertakaikkiaan tunnu etenevän riittävän nopeasti.
Aamulla heräilin hävyttömän aikaisin matkustaakseni yhteen palaveriin toiselle paikkakunnalle ja kotiinpaluu oli vasta alkuillasta. Kauppaankin piti ehtiä, koska mokomat ovat huomenna enimäkseen kiinni ja haluan käyttää huomisen muutenkin mieluummin lepäilyyn kuin liian kalliissa elintarvikekaupoissa juoksemiseen.
Lapset ovat isällään huomiseen iltaan saakka ja minulla on lapsia ihan mielettömän kova ikävä. Toivoisin lasten olevan täällä ja ajatus siitä, etten näe heitä loppuviikollakaan pariin päivään tuntuu kuvottavalta. Tältäköhän entisestä miehestänikin tuntuu? Ihan vaan tämän tunteen tähden välillä huomaan miettiväni, että ero on sentään todella, todella raskas asia. Kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti