Sain eilen mielenkiintoisen viestin Mr M:lta. Siinä taisi olla vähän ikävää mukana. Ei, ei sellaista ikävää, että joku kaipaisi minua, vaan sellaista, että kaipaa sitä tapaa, joka minusta on tullut. Voin olla väärässäkin, mutta sitä me taidamme olla toisillemme: tapa. Ystävyyttä, kyllä varmasti sitäkin. Mutta enemmän vielä tapa. Keskinäinen ajatusten vaihto on vaan ollut niin iso osa päiviämme jo niin kauan, että siitä on vaikea luopua. Enkä minä oikeastaan sitä välttämättömänä pidäkään, että siitä luopuisimme. Mutta on siinä huonotkin puolensa, on tosiaan. Ehkä ne ongelmat siitä ovat minun ajatuksissani ja tunteissani. Tietyllä tapaa olen hänestä irti mutta toisaalta tiedän, etten täysin ole sitä koskaan. Koskaan on pitkä aika, sanoisi hän. Niin, ehkä joskus.
Hänellä on mielenkiintoinen tuttavuus, tiedän sen. Hän ei siitä paljon puhu, ehkä minun tunteitani varjellakseen, mutta joku hänellä nyt on. Joku, joka saa hänessä aikaan jännittäviä tunteita ja saa hänet taas ajattelemaan sortumista pois parisuhteen kaidalta tieltä. Minusta tuntuu, että on vain ajan kysymys, koska hän tekee läheisempää tuttavuutta mielenkiinnon kohteen kanssa. Joku elävöittää hänen sieluaan ja saa hänet luultavasti taas unohtamaan sen, miksi pettäminen ei ollut järkevää.
Voisin koettaa hänelle jotain järkevää puhua, mutta en taida olla siihen oikea ihminen. Minulta puuttuu asian vaatima integriteetti. Jostain syystä koin, että tuskin oikeastaan reagoisin hänen seuraavaan ihastukseensa kovin voimallisesti. Varmaan se tuntuu oudolta kuulla sitten aikanaan (jostain syystä oletan siis, että niin tulee ensinnäkin tapahtumaan ja toiseksi, että hän siitä minullekin kertoo), että hän on pettänyt taas, mutta toisaalta en usko, että se minun ajatuksiini tai suhtautumiseeni vaikuttaa mitenkään erityisesti. Ehkä se osaltaan sitten muuttaa välejämme yhä voimakkaammin ystävyyden suuntaan. Yhteiset hetkemme tuntuvat kaukaisilta muistoilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti