Olo on hetkittäin murheellinen, mutten ole kuitenkaan niin musertunut kuin voisi kait olla. Niin se on, että olen inhorealisti. Tiesin, että näin käy. Kaipa sen suhteen sitten on valmistautunut. Ihme, ettei niin käynyt jo aiemmin. Mutta on se silti surullista, kun jotain kaunista loppuu. Se kauneus tosin kyseenalaistuu, jos tapahtumia tarkastelee joku muu.
Olisin silti toivonut, ettei tämä ihan näin olisi mennyt. Mutta en minä oikeastaan tiedä miten sen sitten olisi pitänyt mennä?
Elämä kantaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti