Niin siinä kävi. Tämä oli loppu. Hän valitsi viisaasti ja arvostan sitä. Pieni lipsuminen valinnasta ei tee hänestä huonoa. Toivon hänelle kaikkea hyvää ja onnea elämään. Minä rakastin, rakastan, välitin ja välitän. Mutta en enää sokeasti.
Ehkä osaan nyt mennä eteenpäin.
Valitettavasti vain huomasin tänään, että taidan olla eteenpäin mennessänikin menossa väärään suuntaan. Tiedän, että vielä voin valita toisin. Voin olla astumatta sille polulle, jonka näen avautuvan edessäni. Näen polulla kiviä ja mutkia, esteitä ja hankaluutta. Mutta miksi se polun alku on tehty niin houkuttelevaksi? Tunnen olevani tavallaan suorastaan itsetuhoinen. Tänään minun flirttini meinasi jo karata käsistä. Halusin viedä sen pidemmälle. Ja epäilen, että niin halusi hänkin. Pitäisi pystyä ottamaan aikalisä. Pitäisi pystyä puhumaan itselleen järkeä. Mutta ainoa, mitä ajattelen on, että pitäisi puhua hänen kanssaan. Siirtyä erilaisista vihjeistä puhumaan asioista oikeammilla nimillä. Mennä asiaan ja katsoa onko sitä.
Niin käsittämättömän typerää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti