Hän tuli. Ja oli hetken kanssani. Jotkut asiat olivat kuten ennenkin, mutta paljon oli muuttunut. Taika oli poissa. Hän tuoksui hyvältä ja tuntui myös. Mutta tunteen palo oli poissa. En tiedä, tapaammeko enää koskaan. Ehkä, niin totesimme. Ehkä.
Minulle se olisi nyt helppoa läheisyyttä, vaikkakaan ei enää samanlaista kuin ennen. Hänelle se on mutkikkaampaa. Toivottavasti hän ei mene rikki. Se sattuu, että hän kärsii, vaikka toisaalta hän on itse vastuussa tekemisistään.
--------------------------------------
Kävimme päivän mittaan keskustelua. Tämä taisi olla se lopullinen loppu. Hän ei halua, ei kestä olla tällainen. Hyvähän se on. Todella hyvä. Mutta silti se tuntuu pahalta. Hylkäämiseltä. Pettymykseltä. Olisin halunnut varastaa useamman hetken. Vähän enemmän.
Toki siinä n se riski, että olisin alkanut haluta paljon enemmän. Ja se sattuisi. Ehkä ne piilossa, jossain syvällä piilossa, olevat tunteet nytkin yrittävät pintaan. Koetan piilottaa ne taas.
Mulla taitaa menä tovi poikineen toipumiseen. Kaikesta. Enkä ole valmis suhteeseen nyt, en ehkä pitkiin aikoihin. I am broken. Who would have it in him to put together the pieces?
1 kommentti:
Tuttua, tuttua... yritä jaksaa.
Sinulle on haaste minun blogissani.
Lähetä kommentti