Touhuntäyteinen viikonloppu on ollut mukava. Ajatukset eivät.
Viime viikonlopun kohtaaminen nosti sittenkin ne tunteet pintaan. Luulin, etteivät ne tulisi. Tai oikeastaan olin varma, että ne tulevat, mutta luulin voivani paremmin hallita niitä. Tai että kestäisin ne paremmin. Itsepetoksessa olen joskus turhankin taitava. Kuvittelin, että taika meni pois. Menikin se jollain tapaa, mutta eivät tunteet kuolleet ole. Hän on vain kertakaikkiaan niin karkki. Iho huutaa lisää. Sydän ei uskalla. Toivo ei kuole. Ei edes tappamalla. Toisten sylit houkuttavat, mutta sydän on heille kylmä. Niinpä. Tarvitsen toipumisaikaa. Taas.
Edessä odottaa jakso, jonka vietän yksin. Ehkä etsin ja löydän silloin lohtua läsnäolevista, joiden syli on minulle avoin. Mutta sydämen haavoja he eivät korjaa. Ehkä minun pitäisi olla kokonaan yksin, ettei niitä tule lisää.
"Kaikki on vastausta, tietäisinpä vain kysymyksen"
-Paul-Eerik Rummo-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti