Pohdintaa

Nyt sitä sitten suree. Sitä miettii, miksi näin kävi. En tiedä onko vastauksia olemassa?

Olisiko suhde ollut pelastettavissa, jos aiemmin olisin tajunnut ilmaista vihani, tuskani ja ahdistukseni enkä vain niellyt sitä miehen miellyttämisen toivossa? Olisiko minun jo aiemmin pitänyt tajuta, että perheidylli maaseudun rauhassa ei sovi minulle, vaan kaipaan kaupungin ihmisvilinää, palvelujen läheisyyttä, erilaista sosiaalisuutta? Tuntuu, että vaikka kyläyhteisössä asusteleminen onkin "ah niin herttaista" ja ystävälliset naapurit lähellä ja tuttuja kaikki, niin toisaaltahan taas kaikki ovat kiireisiä omakotitalojensa, pihojensa ja vaikkapa nyt perkule lämmitysjärjestelmiensä kanssa, että oikeaa keskustelua, läsnäoloa, syvällistä pohdintaa ja keskustelua elämästä ei ole. Sitä vaan puhutaan säistä ja niistä ja näistä. Milloin eletään ja nautitaan ja ollaan vaan LÄSNÄ?

Työleiri, sitä se omakotitaloasuminen on ollut. Tahdon kerrostaloon, palvelujen lähelle. Sellaiseen paikkaan, jossa kaupassa käy vartissa. Lasten kanssa voi mennä ulos ja leikkimään vaikka leikkipuistoon tai metsäretkelle, ilman että tarvitsee katsella pihassa lojuvia risuja tai rikkaruohoja tai kasvimaata tai pensaita tai mitä tahansa ahdistuen ajatuksesta, että tuokin pitäisi tehdä. Sitten sitä usuttaa lapset johonkin omatoimiseen leikkiin kahisemaan keskenään, jotta tulee sekin ja tämäkin homma tässä samalla tehtyä. Eikä kylän lasten kanssa tule leikittyä yhtään sen enempää vaikka kaikki ovat tuttuja. Päin vastoin. Aikuisilla on aina niin perhanasti tekemistä talojensa ja puitteiden kanssa, että lapsien kanssa ei oikeasti ole koskaan aikaa kyläilyyn ja sosiaaliseen yhdessäolemiseen. Toista se ennen on ollut, kun KOTI=TYÖPAIKKA. Nyt kun ollaan matkat mukaanlukien lähes 10 tuntia poissa kotoa ja kotityöt PLUS talonhoito päälle, niin eipä ihme, että piiputtaa. Kerrostalossa selviää sentään pelkillä kotihommilla ja kun ulos lähtee saa nauttia ja osallistua lasten kanssa touhuiluun ilman, että laskee koko ajan tekemättömiä töitä pihasta. Ne kun ovat kiinteistöhuollon hommia. Ottaa sitten vaikka haravan kouraan syksyllä ja raapii itse kerrostalon pihaa tai vaikka jonkun mummelin pihamaata, jos sellaista kaipaa. Ja kukkia voi istuttaa parvekkeelle ja tehdä vaikka ruukkupuutarhan sinne riesoikseen, jos ei muuta keksi.

Ehkä minä nyt opin tuntemaan itseni. Tai sitten kohta valitan blogissa miten kerrostaloasuminen on kurjaa, naapurit surkeita, lapset metelöiviä ja hankala mennä niiden kanssa ulkoilemaan, kun pitää rapussa kulkea ja puistoon on pitkä matka =)