Taas on yksi yö takana.
Ihastuminen tuntuu vähän loivemmalta, ehkä osaan alkaa ajatella sitä ihastumisena bilettämiseen ja ihastumisena johonkin vapauden tunteeseen enemmänkin kuin ihastumisena siihen ihmiseen. No, ihan varmasti hän on ihana ihminen, mutta minulla ei nyt taida olla varaa ajatella niin.
Pitää ensin tehdä selvä avioero, opetella olemaan yksin ja siirtyä sitten leikkimään seksuaalista ja naisellista naista. Herrantähden, minä olen ÄITI ja minun pitäisi nyt alkaa vähitellen keskittyä lapsiin ja siihen miten lapset pärjäävät tässä kaikessa. Olen miettinyt enimmäkseen itseäni viime aikoina (sen huomaa) ja sitäkin, miten puoliso tästä selviytyy. HÄN on sentään aikuinen ihminen, fiksukin vielä, niin että eiköhän tuo selvinne. En minä voi hänen puolestaan asioita järjestää enkä varsinkaan sitä tunnepuolen kuohuntaa oikoa. Ne polut hänen on itsensä käveltävä ja niistä jotain opittava jos siihen kykenee.
Minun tärkeysjärjestykseni pitäisi olla omien tunteiden hyväksyminen ja käsitteleminen, toimiminen omien arvojen mukaisesti, lapsista huolehtiminen niin, etteivät he jää kaiken tämän keskellä heitteille ja sen jälkeen minä voin alkaa olemaan itsenäinen ja rakastava nainen. Ei minun tarvitse yrittää olla RAKASTETTAVA vaan etsiytyköön rinnalle sitten sellainen, joka juuri minunkaltaiseni naisen kanssa kestää elää. Ja sitä paitsi ei tässä nyt kiire pitäisi olla minkään parisuhteen kehittelyn kanssa. Ikää ei ole liikoja (jotkut vakiintuvat ensimmäistä kertaa minun iässäni) ja minun on syytä opetella tuntemaan itseni ja se millainen oikeastaan olenkaan ennen kuin voin kuvitellakaan mitään parisuhdetta rakentavani.
Välillä silti tuntuu, että kun aika kuluu, sitä unohtaa jotkut asiat ja sulkee niiltä silmänsä. Toivottavasti en sulje ulos mitään oleellista, joka minun olisi syytä muistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti