Olen viettämässä aikaa yksin. Perhe on poissa ja pitkästä aikaa tuntuu, että on mahdollisuus tehdä tilinpäätöstä eletystä elämästä. Valitettavan kauan olen vain mennyt ja touhottanut pysähtymättä miettimään millaista elämää oikeastaan haluankaan elää. En väitä, että tämän viikonkaan jälkeen sen osaisin kristallinkirkkaasti ilmaista, mutta ehkä jotain sentään kirkastuu.
Tunnen vahvasti, että ainakaan sivusuhteet eivät ole minua varten. Ihastuin kyllä syvästi toiseen, kokonaan ei tunnu kummallakaan olevan halua päästää irti. Mutta selvää on kuitenkin, että pelkkä yhteydenpitomme on pettämistä, vaikka seksistä pidättäydymmekin. Pettämistäkin on monentasoista. Joillekin pettämistä on vain seksi, tai oikeammin vain yhdyntä. Joillekin pettämiseksi riittää se, että on tanssinut jonkun kanssa. Kaiketi pettämistä on minkä tahansa keskinäisesti sovitun lupauksen rikkominen. Tosin paljon taitaa olla sanattomia sopimuksia. Ja parisuhteessa asioiden keskusteleminen juurta jaksaen heti alkumetreiltä alkaen taitaa olla mahdotonta. Ihastumisen huumassa tuntuu voivan luvata vaikka mitä ja haluaa olla "ikuisesti sinun". Mutta vuosien mittaan sitä lopulta huomaa, että oikeasti on ikuisesti vain itsensä kanssa. Jos ei itsensä kanssa ole sinut, niin onko sitä sitten kaikille valheellinen tavalla tai toisella. Johtaako sitä sitten ihmisiä harhaan yrittämällä olla jotain mitä haluaa heidän uskovan? Tai luulee heidän haluavan sinun olevan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti